Ohita valikko

Sinitiainen

Parus caeruleus

Sinitiaiskoiraan päälaki on kirkkaan sininen. Kuva Christer Hangelin.

Yleistä. Sinitiainen on Suomen lintulajistossa uudistulokas, jonka kannat ovat kasvaneet viimevuosina runsaasti. Vielä 1800-luvulla laji oli Suomessa harvinainen eteläinen lintulaji. Vaasassa sinitiainen on yleistynyt 1980-luvulta alkaen. Ensimmäinen havainto Vaasasta on tehty vuonna 1915.

  • Pituus 13 cm
  • Pesä pöntössä tai puunkolossa
  • Pääosin paikkalintu
  • Ravintona hyönteiset, siemenet, silmut, marjat, tali, maapähkinät

Elinympäristö. Sinitiainen pesii kaupunkien puistoissa, omakotitaloalueilla ja myös metsäalueilla. Tiheimpiä kannat ovat omakotitaloalueilla, joissa on paljon tarjolla pesäpönttöjä pesimäpaikoiksi.

Esiintyminen Vaasassa. Vaasan kaupunkilintuatlaksen maastohavaintoaineiston mukaan sinitiaista voidaan pitää tällä hetkellä alueella yleislajistoon kuuluvana pesimälintuna. Sinitiainen on löytynyt pesimäaikaan yli 200 atlasruudun alueelta, joten se on levinneisyydeltään lähes yhtä yleinen kuin esimerkiksi vihervarpunen. Sinitiainen on erityisesti kulttuurialueiden lintu, mutta pesii myös kauempana asutuksesta esimerkiksi Gerbyn saaristossa ja kaupungin reuna-alueiden havu- ja sekametsissä.